5. Helen Welsh: Englantilainen tragedia Welshin Lutka on tullut luettua jo aikaisemmin. Englantilainen tragedia jatkaa samaa tylynkarua linjaa. Ensimmäisen 30 sivun jälkeen teki mieli lopettaa..kirja alkaa karusti ja pian käy selväksi ettei tässä teoksessa ole mitään onnellisia loppuja. Mutta yhden perheen elämänkaareen jää koukkuun, miten yksi ilta ja puhumattomuus voivat kääntää vuosisadan rakkauden elämänkestäväksi suoksi. Suo alkaa kirjan alussa eikä siihen näy helpotusta kirjan viimeisellä sivullakaan. Juonesta ei juuri paljastuksia kannata tehdä - lukekaa! Kirja kertoo perusenglantilaisen duunarin ja pakistanilaisen naisen nuorena alkaneesta rakkaudesta ja kulkee rasismin, huumeiden, pettämisen, alkoholin, ennakkoluulojen, kulissien ja vihan läpi hautajaisiin.

6. Karl-Magnus Spiik: Isän suru Piti pakkolukea loppuun asti.. Kirjassa isä kertoo tyttärensä itsemurhasta suoraan, karusti tyttärensä päiväkirjoja siteeraten. Tärkeää että joku on kirjan aiheesta kirjoittanut. Ainoa asia mikä kirjassa häiritsee on isän "kaikkitietävyys"  ja google paljastaakin asiasta lisää. Isä on ammatiltaan liikejohdon konsultti ja tästä tulee kirjaan oma vivahde. Kirjassa on paljon siteerattua, ammatin kautta pohdittua, erilaisissa koulutuksissa opittua jne. Jostain syystä se vie huomion niin paljon että tytär ja tyttären tuska jää sivuun. Isä ei kirjoittaessaan riisu tarpeeksi ammattiminäänsä kuten olisin toivonut. Ehkä isän ammatillisuuteen pohjaten perheellä on mm. ollut tapana pitää palavereja jossa sovitaan tyttären asioista/elämästä pelisääntöjä, kirjoittaa kirjeitä toisilleen jne. Ja käteen jää outo fiilis.. En todellakaan tiedä mitä kirjasta sanoa mutta kuten Gerdtin isän kirjoittamakin kirja, jokaisen tunteet ovat objektiivisia ja ehkei sen takia tällaisia kirjoja pidäkkään ruotia sen kummemmin. Se onko kirjasta tukea, lohtua tai apua muille perheille jotka vastaavan surun kokevat en tiedä, ehkä.